News & Events

joulu  15

Joulu tulee

Terve taas! Paussia on taas ollut vähän liiankin pitkä aika. Viimeiseen muutamaan viikkoon on taas monenmoisia käänteitä ja mutkia, joten kirjoittaminen on kärsinyt. Yritetään nyt kuitenkin saada tähän vielä pari blogia julkastua ennen joulua.
Mulle tuli joulu kyllä taas niin puskan takaa, että hyvä kun ehtii hätäisesti lahjat ostamaan ennen aattoa. Se on vaan niin, että mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän joulua enää odottaa ja niimpä se yllättää joka vuosi aina pahemmin. Tänä vuonna on toki sekin vaikuttanut, ettei lunta ole pahemmin näkynyt. Lumi kyllä todella luo sitä joulu tunnelmaa.
Itse vietän tämän joulun vähän erilaisissa maisemissa, sillä olemme perheeni ja tyttöystäväni kanssa lähdössä vierailemaan siskoni perheen luona San Franciscossa. Luvassa on luultavasti mukavia jouluhetkiä isossa porukassa, minulle aivan tuntemattomaan kaupunkiin tutustumista sekä aivan varmasti myös paljon shoppailua. Saa vaan nähdä riittääkö laukuissa tilaa kuskata kaikki kotiin!
Mukavia jouluvalmisteluja kaikille ja kuullaan siis vielä ennen joulua!